Tokyo loves me

Paikallisella turismin edistämiskeskuksella (tjps.) on ilmeisesti jokin kampanja meneillään, sillä olen monessa turisti-infossa törmännyt kuuluisaa "I <3 NY" tekstiä imitoivan "Tokyo loves you", tekstin. Ja tämän tukan kanssa saa kyllä taas kerran huomiota jopa Tokiossa, missä ulkomaalaisiin on jo aika hyvin totuttu yleisestiottaen. Eilenkin pari takanani kävelevää kundia ihmettelivät japaniksi tukkaani ja miettivät, että onkohan tuolla tytöllä siniset silmätkin - kun ei kehtaa käydä katsomassa. Olisi tehnyt mieli kääntyä ympäri ja huomauttaa, että "Nihongo, wakarimasu yo!" ("Ymmärrän kyllä Japania!"), mutta olin liian väsynyt huvittaakseni itseäni tyyppien ilmeillä, jos tuon tekisin. Kauppojen sisäänheittäjille ja muille jotakin myyville olen usein "bijin" ("kaunis ihminen"), mikä tuntuu kyllä imartelevalta, vaikka tyypit yrittävätkin lähinnä myydä tuotteitaan tai palveluitaan. Kai se sitten on niin - Tokyo loves me ;)

Varoitan tässä vaiheessa, että sepustuksestani saattaa tulla vähän pitkänpuoleinen etenkin valokuvineen. Koittakaa kestää tai katsokaa pelkästään kuvat :P Pahoittelut myös käsittelemättömistä ja liian isoista valokuvista. En jaksanut miniläppärillä alkaa editoida, yritän jatkossa. (Edit 5.6. Kuvat korjattu)

Lentomatka meni yllättävän mukavasti tällä kertaa. Vertailukohtana tosin on nyt lento Uudesta Seelannista, joka kesti yli 30h kaksine vaihtoineen, joten normaalit mannertenväliset vieläpä ilman vaihtoa alkavat olla aika piisofkeik. Finskin kone oli yllättävän tyhjä, eikä minunkaan viereeni tullut istumaan ketään. Oi sitä autuutta, kun lentokoneessa sai jalat suoraksi viereiselle penkille ja mahtui nukkumaan (sen vähän, minkä sain nukuttua) ilman, että jokin paikka on jatkuvasti puutunut! Miinuspisteet muutoin Finnairin jatkuvasti heikkenevälle laadulle. Etenkin aamiaistarjoilu oli aika säälittävä, yksi nahkea täytetty sämpylä (lyhyehkö patonki) juomien kera. Mutta nahkeasta sämpylästä huolimatta maisemat olivat aika makeat, kun Japanin alpit näkyivät pilvettömällä säällä hyvin (Valokuvat lentokoneesta otettuna vaan ovat aina ankeita...)

(Tässä välissä vaihdoin paikkaa, sillä istun kirjoittamassa tätä puistossa ja aurinko tuli ikävästi viereisen rakennuksen takaa häikäisemään...)

Ennen lähtöä valittelin, että matkafiilis oli hyvin vähäistä. No heti Tokioon päästyäni, jo lentokentällä, aloin olla varsin täpinöissäni. Tokio ei petä. Junamatkalla lentokentältä kaupunkiin ehdin fiilistellä alle tunnissa Japanin maisemia riisipelloista lähiöiden kautta suurkaupungin vilinään. Hotelliin siirtyminen muutoin ei ollut mikään hirvittävä nautinto jättimäisen, täyteen ahdetun rinkan ja kahden muun kassin kanssa. Tokion vilkkaassa metrossa. Ungh. Aargh. Puuh. Joku vähemmän pihi olisi ehkä sijoittanut mielellään sen pari kymppiä, minkä matkatavaroiden kuljetus maksaa...

Lentohan lähti suomesta viiden jälkeen ja oli kuuden tunnin aikaeron ansiosta perillä paikallista aikaa heti aamuyhdeksältä, joten ensimmäisenä päivänä jäi vielä hyvin aikaa vähän kierrellä ja palautella mieleen mestoja. Suuntasinkin hotelliin kirjautumisen jälkeen vanhaan tuttuun Akihabaraan. Tarkoituksenani oli hieman kartoittaa sähköisten sanakirjojen hintoja ja malleja ja käydä parissa kirjakaupassa. Aloin kuitenkin olla varsin väsynyt ja nälkäinen, minkä minut tuntevat ihmiset tietävät johtavan murjottamiseen ja/tai kiukunpuuskiin. Tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta ja aloin masennella siitä, kuinka huonosti osaankaan japania ja on niin rankkaa ja rahaakin on liian vähän ja väyväy.

En tiedä, onko muilla sitä ongelmaa, että vieraalla kielellä asioiminen esim. kaupan kassalla on kaikista haastavin tehtävä. Normaali keskustelu (jostain tarpeeksi helposta aiheesta) onnistuu kyllä, mutta tuollaisessa nopeassa tilanteessa, missä myyjä tiedustelee tai sanoo jotain yllättävää supervauhdilla, menen jotenkin ihan lukkoon, enkä enää osaa vastata japaniksi edes kyllä tai ei saati sanoa kiitos. Hymyilen vain hölmön näköisenä ja nyökyttelen :D Eilisen illan läksyni olikin sisäistää kunnolla edes pari tavallisinta tervehdystä ja kiitos niin hyvin, että ne jatkossa tulisivat kakeltelematta ulos oikealla hetkellä. En ole päässyt vielä kunnolla testaamaan.

Sain silti lopulta pienen onnistumisen elämyksenkin japanin kielen käyttämisestä, kun osasin pyytää hotellin henkilökunnalta lainaan sakset, jotta sain rinkkani auki. Se oli nimittäin lentomatkaa varten suljettu nippusiteiden avulla. Tietysti olin vetänyt erityisesti yhden nippusiteen niin tiukalle, että hotellin varsin köykäisillä paperisaksilla sen aukaiseminen oli edelleen haastavaa. Lopulta kokeiltuani saksien lisäksi myös kynsiviilaa ja kynsileikkuria, joilla onnistuin nirhaamaan nippusidettä hieman ohuemmaksi, sain sen saksilla katki. Note to self: Jatkossa sulkiessani matkatavaroitani nippusiteillä, otan huomioon, että käsimatkatavaroissa ei saa kuljettaa teräaseita, joten tämä ei kannata, jos laukkuun ei jätä jonnekin nippusiteiden ulottumattomiin esim. saksia.

Ensimmäisen yön ho(s)telli oli vaatimaton mutta mukava. Ryokaniksi (japanilaistyyppinen majatalo) itseään kutsuvasta paikasta löytyi toki kaikki oleellinen, mitä kuuluukin: pikkuruisesta huoneestani löytyi tatamimatot, futon, matala pöytä ja istuintyyny, vihreää teetä ja yukata - ohut "kimono" kesäkäyttöä ja rentoa oleskelua varten. Vessassa mahtui hädintuskin kääntymään ympäri paikallaan, mutta se oli silti varustettu erityisillä vessatohveleilla, joita siellä asioidessaan tulisi käyttää. Samoin pikkuruisen huoneeni eteisessä oli matalampi osa, genkan, mihin kengät oli tarkoitus jättää ennen siirtymistä tatamille. Kuvia huoneesta ei valitettavasti ole, mutta teesetin säilytyslaatikosta ja ensimmäisen illan iltapalastani ja ensimmäisistä ostoksistani on:

Tänä aamuna kohtalaisten yöunien jälkeen kaikki oli jo paljon paremmin. Huoneen luovutuksen jälkeen kiertelin Asakusan kaupunginosan sivukatuja ja löysin muunmuassa mainion kahvilan ja hämmästytin sekä itseäni, että paikan tarjoilijaa osaamalla tilata aamupalasetin japaninkielisestä ruokalistasta japaniksi. Paikka oli ainakin tuohon kellonaikaan suhteellisen tyhjä ja tarjoilijasedällä olikin aikaa jäädä kehumaan japaninkielen taitoani ja kyselemään, mistä olen kotoisin ja olenko vaihto-oppilas. Olen aika ylpeä, kun ymmärsin kaiken ja osasin vastatakin jotain järkevää! Kysyin lisäksi laskun eräästä lauseesta kanjeja, jota en tiennyt. Jee!

Pachinko, paikallinen pikkukuulilla pelattava peliautomaattijuttu, kuulemma koukuttaa joitakin ihmisiä pahasti ja heillä on tapana istua pelisaleissa koko päivä. Satuin erään pelisalin kohdalle juuri, kun se avattiin ja sisään oli monenkymmenen metrin jono! Kuvassa jäljellä alkuperäisestä jonosta enää noin 1/3, kun kameran esille kaivaminen otti aikansa. Ilmeisesti kanta-asiakkaat myös haluavat juuri tietyn, hyväksi uskomansa, laitteen käyttöönsä.

Täytyihän Asakusassa tietysti käydä vilkaisemassa tunnettua Sensoo-jiä, vaikka olenkin sen jo kahdesti nähnyt. Onneksi olenkin, sillä se on näemmä nyt remontissa ja kokonaan peitteiden takana piilossa. Sen sijaan tuli keskityttyä temppelialueen muihin osiin enemmän - ja ihmeteltyä erityisesti japanilaisia kouluryhmiä, jotka pörräsivät temppelin pihalla ja ostivat temppeleistä saatavia ennustuksia nauraen toistensa huonoille tai hyville onnille ja koittaen vaihtaa niitä keskenään suotuisammiksi. Ihan kuin animesta ;P Näiden ennustusten, omikuji, lukemisen jälkeen ne taitellaan pötkyläksi ja paperi sidotaan lähistöllä olevaan puuhun tai asialle pyhitettyyn telineeseen, mistä tuuli kuljettaa ennustuksen pahan onnen pois... Tai jotain sellaista? Joku enemmän asiasta tietävä korjatkoon, jos olen ihan väärässä.

Turistirysätemppelistä jatkoin sivukujia pitkin toiseen, rauhallisempaan temppeliin lähistöllä. Temppelin pihalla oli patsas ja lastentarha.

Ja hautausmaa. Osa viimeisistä leposijoista oli vielä tyhjänä. Hinnat ovat aika kovat ja mitä enemmän maksaa, sitä isomman läntin saa. noin 4 miljoonaa jeniä oli tyypillinen hintalappu, jos oikein ymmärsin. Se tekee noin 40k euroa. En tiedä tästä käytännöstä tarkemmin, jotta sisältyykö siihen mitä muuta, esim. hautakivi. Japanilaisilla on haudalla vieraillessaan tapana pestä hautakivi, siksi vedenottopiste kauhoineen.

Varsin viihdyttävän kävelyn jälkeen oli tiedossa päivän vähiten viihdyttävä osuus, eli rinkan raahaaminen seuraavaan lokaatioon. Eilisestä viisastuneena hallitsin kuitenkin jo vähän paremmat tekniikat tavaroitteni kanssa metrossa pärjäämiseen ja matka meni yllätävän hyvin. Säilytyslokeroa rinkalle sai hetken etsiä, ensimmäisessä yrittämässäni paikassa isot lokerot olivat kaikki varattuja, mutta pienen epätoivon puuskan ja vaeltelun jälkeen löysin lisää lokeroita ja nyt rinkka on tallessa ja itse istun kirjoittamassa tätä sepustusta puistossa ja odottelen Aria, jonka pitäisi parin tunnin päästä saapua mestoille.

Tokiossa on jo näin kesäkuussa aika lämmin (tänään 26 astetta celsiusta) ja etenkin matkatavaroita raahatessani olin jälleen kerran kiitollinen lähes jokaisesta kadunkulmasta löytyvistä juoma-automaateista. Kauhulla odotan, millainen on lämpötila ja kosteusprosentti elokuussa kun palaan Tokioon Hokkaidolta.

Japanista tunnetusti löytyy paljon enemmän tai vähemmän huvittavia mainoksia, kylttejä ja ohjeita. Päivän huvittava ohje ja valokuvaava turisti: